Puff! Ja näin katosi palkka

Bisnemiehen loppu koitti, kun jälleen tuli aika neuvotella jatkostani nykyisessä päivätyössä. Tällä kertaa lopputulos ei ollut toivottu.

Olin valmis jatkamaan työsuhdetta osa-aikaisena ja oma pomoni olisi mielellään minut pitänyt. Yrityksen omistajat olivat kuitenkin eri mieltä.

Nyt olo on aika tyhjä. Ensin olin todella vihainen, sen jälkeen pettynyt itseeni, mutta nyt tilalla on tyhjyys. Toivon, että hetken päästä tunnen ainoastaan vapautta. Olin aika yllättynyt omaan reaktiooni, kun vain muutama kuukausi sitten harkitsin itse lähtemistä. Jos olisin päättänyt itse lähteä, olisin ollut innoissani ja tarmoa täynnä, mutta nyt tuntuu kuin olisin epäonnistunut.

Ymmärrän kyllä yrityksen ratkaisun sen nykyisessä tilanteessa. Voitaneen siis olettaa, että tällä kertaa syy oli olosuhteissa, eikä minussa itsessäni. Kehityskohteita en itselleni saanut, vaikka näitä yritin kovasti tiedustella.

Työsuhteen päättyminen sisälsi myös outoja sattumia. Ensin edellisenä iltana satuin lukemaan mainion kirjoituksen siitä, miksi potkujen koittaessa varallisuus on suorastaa upea juttu (Why you need F-you money). Seuraavana päivänä tulikin sitten tieto työsuhteen loppumisesta. Kun istahdin autoon lähtiessäni kotia kohti, niin samalla hetkellä, kun laitoin radion päälle lauloi Offspring "hey now why don't you get a job". Tässä vaiheessa oli jo naurussa pidättelemistä.

Negatiivista potkuissa on se, että tälle vuodelle suunnitettelemani automaattisen säästämisen numerot menevät varmasti uusiksi. Samoin suunnitelmat yrityksen kautta sijoittamisesta. Ainakin, jos uutta palkkatyötä ei löydy pian.

Toisaalta nyt minulle tarjoutuu mainio tilaisuus optimoida kulutusta. Viimeaikoina on tullut reissattua töissä autolla. Vaikka en ruuhka-aikaan yleensä liiku, ei pääkaupunkiseudun liikenneviidakossa luoviminen ole juhlaa, varsinkaan jos omaa samanlaisen temperamentin kuin minä. Paljon mielummin voisin käyttää autossa istutun ajan vaikkapa lueskellen mielenkiintoisia blogitekstejä proletaarin akvaariossa ilmestyen kotiovelle kuin itsestään. Lisäksi liikkumisen kustannuksen pystyisi jopa puolittamaan nykyisestä.

Palkka juoksee elokuun loppuun asti ja kassassa on euroja noin puoleksi vuodeksi. Siihen mennessä olisi suotavaa löytää uusi tulonlähde.

Jos siis tarvitset yritykseesi controlleria, joka hallitsee niin henkilökohtaisen kuin yrityksenkin talouden, ota yhteyttä!

Tunnisteet: